Tekevälle sattuu… taas!

Viime viikolla Simon kanssa tuumailtiin, että mikäs ihme nyt on hullusti, kun ei olla pitkään aikaan (lue pariin kuukauteen?) käyty kenenkään koiran kanssa eläinlääkärissä eikä edes Wattia paikkailtu. Marraskuussahan tuolle Watille tuli jonkin tapaturman seurauksena takatassun anturaan kalkkipatti, joka piti poistaa leikkauksella. Onneksi patologin lausunnon mukaan ko. patti oli hyvänlaatuinen ja tosiaan jonkinnäköisen kudosvamman seurausta mitä todennäköisimmin. Muutoinkin Watti on oikein kunnostautunut tapaturmien osalta – vauhtia kun piisaa niin se älli jää toisinaan matkasta ja niitä naarmuja ja nirhaumia löytyy tämän tästä (eläinlääkärikuluvakuutus on ollut tarpeen <3). Olisi pitänyt koputtaa puuta.

Sunnuntai-iltana Simo päätti lähteä käyttämään Wattia, Tempoa ja Lilliä iltalenkillä ihan pikaisesti vain. Lenkki oli sujunut normaaliin tapaansa eli koirat vetivät hiekkakuopalla rallia innoissaan, eikä mitään ihmeempää ollut tapahtunut. Sisälle tullessa kuitenkin lattialle jäi verisiä tassunjälkiä. Kukapa muukaan oli asialla, kuin Watti… Pikaisen tarkastuksen tuloksena löytyi oikean etukäpälän kannusvarpaan juuresta puolentoista sentin vekki.

watti_haava1

Siinä se näkyy

Eipä siinä auttanut kuin alkaa puhdistelemaan keittiksellä haavaa, jotta näkee kuinka iso se on. Vain alle parisenttinen haava, vähemmällä päästiin mitä veristen tassunjälkien perusteella olisi voinut otaksua! Verenvuoto onneksi tyrehtyi hyvin nopeasti. Vekki oli noin puolitoista milliä syvä muualta, paitsi yläreunassa haavaa oli syvempi, noin puolen sentin ”onkalo”. Lisäksi haavan reunassa roikkui millin luunsiru jossa edelleen ohut ligamentti kiinni. Luultavasti siis Watti on juostessaan osunut juuri sopivasti johonkin oksanhankaan, joka on viiltänyt haavan ja tyrkännyt vielä kannusvarpaan jänteitä sen verran lujasti, että pieni jänne on irronnut luusta. Näinhän voi käydä ihmisilläkin – jänne on niin vahvaa kudosta vetolujuudeltaan, että sopivasti vammaenergian suuntautuessa jänne ei katkea vaan sen kiinnityskohta luusta repeää irti. Kaikki jalan ja varpaiden luut olivat kuitenkin ehjiä eikä palpoidessa tullut mitään kipua esiin, nivelet liikkuivat normaalisti ja olivat kivuttomat.

Haava putsailtiin ja desinfioitiin, ja sitten soittoa eläinlääkäriin tikkien ja ab-kuurin tarpeesta. Oulun eläinkääkäripäivystyksestä saatiin mukava ell puhelimen päähän konsultoitavaksi. Tovin juttutuokion jälkeen selvisi, että eläinlääkäri oli kanssani samaa mieltä; onkalon vuoksi tikkaaminen ei oikein kävisi päinsä, sillä mahdollinen märkä pääsisi kertymään sinne. Siispä kotihoito riittäisi ainakin toistaiseksi. Onneksi haava oli pieni & kapea, reunat siististi viiltyneet eikä repaleiset, haavan reunat sai myös nätisti painettua yhteen eikä haavassa ollut vierasesinettä.  Hoitolinjauksena siis paikallishoito (putsaukset, laput, ab-voide) ja mikäli haavainfektion merkkejä ilmaantuu, myöhemmin kannusvarpaan poisto. Onneksi sentään kyseessä oli ”merkityksetön” varvas!

Kotiapteekin haavanhoitotuotteet levällään

Kotiapteekin haavanhoitotuotteet levällään

Siispä kaivettiin esille Bacibact ja haavalaput (onneksi kotiapteekissa oli näillä varauduttu edellisen tassuepisodin jälkeen). Haavan reunassa jännerihmassa roikkuva luunsiru pitäisi myös napsaista pois. Siispä vettä kattilaan kiehumaan ja sakset ja bänksit steriloitumaan.

Kotiklaavi

Bänksit ja sakset odottelee kotiklaaviin pääsyä

Jännerihma oli alle puolen millin paksuinen ja se sekä luunsiru itsessään kivuttomia & tunnottomia joten ne sai nätisti napattua yhdellä saksenheilautuksella pois. Vielä kerran haavan desinfektio ja ab-voidetta reippalla kädellä, haavalaput, sideharsot ja liimasiteet päälle – avot! Simo-raukka oli koko toimituksen ajan aivan hermona – koiransa oli viisaampi ja pötkötteli tyynenä lattialla. Ajatteli varmaan, että tuttu juttu, jouluiset tassunhoidot vielä muistissa… Simo otti koirasta mallia ja piti pintansa eikä pyörtynyt. Watti-parka sai vielä lopuksi tötterön päähänsä.

Lopputulos, huomaa hieno luu-kuvioitu tassuside!

Lopputulos, huomaa hieno luu-kuvioitu tassuside!

Että sellaista sunnuntai-illan touhua meillä. Mistäköhän mahtaa aina johtua, että kaikki haaverit ja tapaturmat tuppaavat tapahtumaan juuri lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tai vähintäänkin sunnuntai-iltana?! On nimittäin muutamaa otteeseen tullut vietyä koiraa milloin korvan ja milloin tassun vuoksi tikattavaksi päivystykseen… Nyt sentään selvittiin ilman reissua, harvinaista herkkua. Alan ymmärtää, miksi saksanpaimenkoirien tapaturma- ja eläinlääkärikuluvakuutusmaksut ovat niinkin korkeat! Kelppari ja bortsu ovat toistaiseksi selvinneet ilman sen isompia ruhjeita tai haavoja vaikka vauhtia piisaa niilläkin. Liekö sitten itsesuojeluvaisto niillä tallessa toisin kuin spk:lla?

Hyvin näyttää haava lähteneen paranemaan, mutta Watti luonnollisesti on hieman korkeassa vireessä kun ei pääse lenkkeilemään. Toivottavasti tämän isompia ei nyt lähiaikoina satu, sillä Watti on ilmoitettu ensimmäiseen tokokokeeseensa maaliskuun lopulle. Treenailemaankin pitäisi päästä. Hetken aikaa tyydytään kuitenkin olohuonetokoiluun ja ulkoillaan muovipussi sekä sukka jalassa…