Tunarikaravaanarit

Asuntovaunu vaihtui siis autoon ja ensimmäinen reissukin pohjalla Lappiin. Oli siis jo varsin oppinut olo kun pakattiin auto Etelä-Suomen tourneeta varten kuntoon. Vesisäiliö täyttyi kätevästi kotipihassa puutarhaletkulla, 100 litraa hujahti tuosta vain. Tuolla pärjättäisiin koko reissu etenkin jos osa öistä oltaisiin leirintäalueilla missä pääsee suihkuun. Niinhän sitä voisi kuvitella.

Jyväskylässä lyötiin auto parkkiin ensimmäistä kertaa reissulla ja katsottiin autosta poistuessa, että jännä kun on parkkipaikalla iso lätäkkö vaikka muuten ihan kuiva ilma! No mitäpä siitä. Simo kävi M.A. Nummisen kauan odotetussa konsertissa ja matka jatkui. Lätäkkö auton alla oli kasvanut. Nälkä oli ja ajettiin jonkin matkan päähän pitseriaan. Kotipizzan pihassa katsottiin, että kylläpä auto jättää jännän vesivanan perässään… Vesisäiliö vuotaa!

Niinpä niin. Nämä kokeneet karavaanarit ei olleet tajunneet, että pakkaskelillä vesisäiliön pakkasvahti oli lauennut ja auto valutteli iloisesti kaikki sata litraa juomavettä matkan varrelle. Kantapään kautta nämä asiat täytyy näemmä oppia. No, juomavettä saatiin marketin hyllyltä onneksi sen verran, että selvittiin yö Vaajakosken ABC:n matkaparkissa ennen leirintäaluetta. Ensi kerralla ollaan viisaampia!