Turhautuminen

Blogin päivityksessä on ollut parin viikon tauko järkyttävän kiireen vuoksi. Sekä Simolla että minulla alkoivat ”kesätyöt”, joiden lisäksi on ollut yhtä sun toista reissua, juhlaa, treeniä ja kisaa joihin on tarvinnut osallistua. Illat ovat olleet aivan tukossa, eikä harvoina vapaahetkinä ole siis ensimmäisenä ollut mielessä blogittaminen… Yritänpä nyt kuitenkin ryhdistäytyä.

Lillin kanssa on tullut koettua älytön agilityturhautuminen ja -masennus. Jokin aika sitten Torniossa otettiin kolme starttia. Rataantutustumisessa fiilis oli vielä hyvä. Kivoja ratoja ja hyvä alusta, mikäs tässä liidellessä, ajattelin. Vielä kun Lilli lämmittelyesteillä oli varsin pätevänä, oli mukana mennä radalle. Mitä vielä! Kolme starttia, ja joka ikiseltä Lilli otti KEPEILTÄ virheen, tai jopa kaksikin! Siis kepeiltä, jotka ovat olleet aina Lillillä todella vahvat, miltei luottoeste. Kepeille sen on voinut kisoissa lähettää kaukaakin ja jättää itsenäisesti pujottelemaan, on kestänyt takaaleikkaukset, persjätöt, knuutitukset, niistot jne jne jne. Nyt, käsittämätöntä kyllä Lilli joko aloitti pariin otteeseen väärin tai sitten lopetti kepit kesken, kun kiiruhti perääni radalla. Fiilis ei todellakaan ollut hyvä ratojen jälkeen, etenkään kun sitten kävin vielä lopuksi lämppäesteillä kepeillä kokeilemassa suunnilleen kaikki mahdolliset variaatiot, eikä mikään silloin tietenkään enää tuottanut ongelmia! Hieno homma hei, että koira keksii tällaisen jutun pari viikkoa ennen kesän isoimpia karkeloita…

Olin ilmoittanut Lillin treenimielessä KAS:n kisoihin tälle viikonlopulle neljään starttiin. Eipä ollut kovin luottavainen fiilis lähteä radalle lauantaina. Tiedättekö sen tunteen, kun pelkää jo etukäteen jotain tiettyä kohtaa radalla, ja sen vuoksi koko radan ajan ohjaaminen on tönkköä, väkinäistä vääntämistä sen sijaan että siellä liideltäisiin hyvällä fiiliksellä? No, sellaista se oli. Ekalta radalta otettiinkin taas keppivirhe! Lilli siis lopetti taas kesken ennakoidessaan radan jatkumista. Oma mieliala mateli jossain ojanpohjalla, ja ehdinki jo vuodattaa facebookia myöten, että aksa loppui tähän :D. Soitin kuitenkin kamalan vuodatuspuhelun kotiin Simo-raukalle, joka joutui aikansa minua sitten puhelimessa lohduttelemaan. Puhelusta oli kuitenkin sen verran apua, että sain koottua itseni toiselle radalle. Päätin radalle mennessä, että otan kepit oikein varman päälle, en vedätä lainkaan ja muulla ei ole väliä. Toiselta radalta saatiin kuin saatiinkin taisteltua nolla :). Pieni mutka aiheutui omasta sähläyksestä mutkaputkella, jolloin Lilli kiersi putken väärältä puolelta, mutta väliäkö tuolla; kepit onnistuivat ja fiilis nousi aallonpohjasta jo huomattavasti korkeammalle.

Tänään käytiin vielä heittämässä KAS:lla toiset kaksi starttia. Molemmat radat olivat aikamoista kiemuraa ja säätöä ansapaikkoineen, mutta päätin jo ennen rataantutustumista, että nyt pidän hyvän fiiliksen tuli mitä tuli. Radalla olikin sitten varsin hyvä fiilis, Lilli kuunteli hyvin ja itse ohjasin napakasti enkä antanut sen haahuilla omiaan. Tehtiin nolla! Sijoitus 4., varsin tasaista oli taistelu. Ja ne kepit – ei ongelmia! Toinen rata vielä edellistäkin pahempaa kiemurtelua, mutta samalla asenteella vain hommiin, ja tulosta syntyi. Radalta tosin napsahti viitonen puomin alastulolta (josta en itse ole samaa mieltä, näin kyllä että osui tassulla juostessaan kontaktiin), mutta eipä haittaa mitään: fiilis oli aivan super, Lillin kanssa oli todella hauskaa painella menemään ja kepit taas virheettä! Molemmilla oli hauskaa radalla! Viikonloppu teki siis sen mitä pitikin, kohotti itseluottamusta ennen isoja skaboja. Tornion katastrofin jälkeen olisikin ollut ikävä lähteä ajelemaan kohti Tamperetta… Päätin myös, että en pistä ensi viikonlopulle mitään ihmeempiä tavotteita, mennään toki tekemään parhaamme mutta ainoa tavoite on olla samalla innolla radoilla kuin tänään :).

Savu on myös päässyt starttaamaan kisauransa. Ensimmäiset starttinsa se teki Torniossa, jossa tuloksia ei sen kummemmin syntynyt (no yhdessä kisassa tultiin kolmannelle sijalle, mutta ei siis nollia). Tornion kisoissa se ei ollut yhtään oma, tomera itsensä. Vauhtia oli aiempaa vähemmän, sitä palavaa halua radalle ei löytynyt (mikä ennen pentuja on ollut aina!) ja jotenkin se tuntui löysältä viedä. Oma mieli ei todellakaan ollut hyvä Torniosta takaisin ajellessa, kun Lilli oli tolskannut keppien kanssa ja Savu haahuillut muissa maailmoissa… Viime tiistaina käytiin heittämässä Savun kanssa kaksi starttia OKK:lla. Ekalla radalla toistui taas sama kuin Torniossa: koira muissa maailmoissa, leikittää pentuaan ja kerjää rapsutuksia eikä ole tietääkseenkään siitä, että selän takana on agilityradalla menossa koiria – aiemmin olisi kyllä ilmaissut vastalauseensa äänekkäästi siitä, että joku toinen koira kehtaa mennä Savun radalla… Toinen rata aavistuksen parempi, mutta yksi rima tippui, joskin se meni ehkä minun piikkiini huonosta ohjauksesta. Saldo siis hyl ja 5 (toinen sija).

OKK:lla iltakisoissa

OKK:lla iltakisoissa

Tänään kisailtiin vielä KAS:lla Savun kanssa kaksi starttia, ja meno alkoi olla hieman edellisiä parempaa, joskaan ei vielä sitä entistä, kiihkeää, innokasta Savua. Ensimmäiseltä radalta tehtiinkin sitten nolla ja 1. sija, toinen hyllytettiin (rima tippui Savun hypättyä suoraan estettä päin huonosta kulmasta ja palautin puomin kontaktille kuin valui yli). Etenkin ensimmäinen rata kivaa menoa, nyt jopa koirassa oli vähän hinkua ja halua radalle. Se entinen terä kuitenkin vielä puuttui. Suoraan sanottuna hieman masentaa ja pelottaa tämä muutos koirassa. Okei, sillä on ollut talvella pennut ja vaikka kroppa onkin jo toipunut niin mieli taitaa sittenkin vielä hyrrätä jossain äitiyshormoneissa – kaveri huomauttikin, että voi hyvin johtui siitä että kotiin jäi yksi pentu, jolloin se äitiysmoodi jää pidemmäksi aikaa päälle kuin jos kaikki poikaset olisivat lennelleet maailman tuuliin. Pelottaa silti, että se on muuttunut pysyvästi jää siitä ei tulee enää koskaan samanlaista kiihkeää, innokasta, hektistä suorittajaa :/. Olen kuullut näitäkin tarinoita, missä narttu on muuttunut ja menettänyt ne parhaimmat harrastusominaisuutensa pentujen myötä… Savun kanssa kun on ollut niin kiva aksata aiemmin – koskaan sitä ei ole tarvinnut houkutella hommiin ja sillä on ollut palo tätä hommaa kohtaan. Harmittaa…

Ajattelin, että Savu saa nyt sitten jäädä ainakin kisatauolle joksikin aikaa jonka jälkeen asiaa katsotaan uudelleen. Ellei enää syty niin pitää miettiä mitä tehdään. Ottaako Simo ohjattavakseen kun osaa ottaa tämän aksan rennommin eikä ole niin tavoitteellinen vai jatkanko itse ja yritän vain psyykata itseni rennommalle mielelle? …Toivottavasti näitä asioita ei kuitenkaan tarvitsisi tauon jälkeen enää murehtia ja kaikki olisi ennallaan. Tekniikka sillä on hyvällä mallilla, toki rutiinia ja kisakokemusta pitää saada rutkasti lisää (ja on täysin mahdollista, että uusi tilanne kisapaikalla vei huomiokykyä, sillä epiksissä ei ole sen kanssa oikeastaan käyty).

Ensi viikonlopulle joka tapauksessa psyykkaan nyt itseni ottamaan rennosti! Pitäisi aina muistaa, että tämä laji on harrastus, pääasia että sekä itsellä että koiralla on kivaa ja että ne tulokset on vain plussaa mikäli niitä sattuu tulemaan! Ei ole elanto eikä elämä näistä hommista kiinni, joten mitä sitä turhaa stressaamaan… :)

Viima kasvaa ja kehittyy hienosti. Tyllerö on jo aikamoinen rimppakinttu puikula, Lilliä korkeampi ja varsin vikkelä pakkaus! Viima on saanut viilettää mukana kisoissa haistelemassa tunnelmaa ja on osoittautunut varsin rohkeaksi ja reippaaksi pakkaukseksi! Lelua on kiva saalistaa ja retuuttaa, vaikka ympärillä sattuu ja tapahtuu, kaikkia vieraita koiria ja ihmisiä on ihana moikkailla eivätkä äänet tai yllättävät tapahtumat haittaa. Viimuska <3. Ensi viikonloppuna treffaillaan sitten pentuesisaruksia Tampereella, kivaa!

Lilli on jo jäänyt pienemmäksi.

Lilli on jo jäänyt pienemmäksi.

Korvat sojottavat päivästä riippuen minne sattuu...

Korvat sojottavat päivästä riippuen minne sattuu…

Joskus HARVOIN maltetaan myös ottaa pienet torkut puuhailun välissä!

Joskus HARVOIN maltetaan myös ottaa pienet torkut puuhailun välissä!