Vaavan aksat

Tällä viikolla on aksalle ollut pitkästä aikaa kalenterissa tilaa riittävästi. Ollaan käyty Hennan kanssa pariinkin otteeseen hallissa tekemässä pientä radanpätkää. Mukana ovat olleet bortsut ja Lillis. Kaikille olen ratatreenit lisäksi ottanut perustreeniä etenkin puomille (ja Viimalle kepeille).

wp-1452286813629.jpeg

Puomi on nyt se meidän mörköeste :P – kaikki kolme tahtoivat mennä sen hitaasti hitaasti läpi. Tai oikeastaan, hyvällä vimmalla kiipeävät kyllä ylös mutta ellen ole rinnalla tai edessä juoksemassa ja kirittämässä jäävät himmailemaan alastulolle ja hiipivät sen alas. Kisoissa sitten L&S hyppäävät mieluusti alastulon kontaktialueen yli kun käyvät kierroksilla. Ääh, olisi pitänyt panostaa itsenäiseen vauhdikkaaseen suoritukseen silloin jo alkeisaksoissa. No, haluan ajatella, että ainakaan Viiman kohdalla mitään ei ole vielä menetetty, koska ylipäätään aksataipaleella ollaan vasta alussa ja kisaamassakaan ei olla vielä käyty. Ja jospa nuo kaksi muutakin vielä saisi jollekin mallille ahkeralla treenillä. Oi kunpa vain olisi se oma puomi (ja oma aksahalli, hah!)… Puomia on tehty kaikille nyt niin, että alastulon lopussa maassa on namit odottamassa ja vauhdin kautta tullaan puomille. Kannustan sanallisesti juoksemaan loppuun mutta en vedätä. Namit syötyään vapautan sitten käskysanalla ja palkkaan lelulla. Viimaa en tosin vielä vapauta vaan kun on syönyt namit menen luokse ja leikitän siitä alastulolta. Treenataan erikseen sitten vapautusta kun tuo itsenäinen suoritus muuten on hallussa. Savulla ja Viimalla pidän lisäksi ylösmenolla puomin harjapalikka bumpperina. Tämä näyttää hyvin toimivan ja kovassakin vauhdissa ponnistavat ylösmenokontaktilta ensimmäisen laukan. Toivottavasti jää lihasmuistiin, kun joka treeneissä vaan muistaa tuota käyttää.

Perjantain omatoimitreeneistä on myös vähän videotodistetta Viimasta kun Henna ystävällisesti kuvaili pientä ratapätkää. Tässä nyt ei mennä muuta kuin hyppyjä ja putkia. Pääasia kuitenkin, että Viimakin pääsee jo tekemään pidempää pätkää ja vähän oppii lukemaan rataa. Typykkä on todella herkkä lukemaan kroppaa ja saan olla tarkkana ohjauksissa, etenkin kun on myös todella nöyrä ja halukas miellyttämään – ei siis halua tehdä virheitä. Jos itse ohjaan huonosti, se jää kysymään ohjetta. Tosin jos tulee isäänsä niin mitä enemmän aksametrejä kertyy alle sen taitavammaksi oppii lukemaan rataa eikä enää ota niin itseensä kartturin mokailuista vaan painaa suuna päänä radalla menemään. Savu on kovempi – kuuntelee kyllä todella hyvin ohjeita mutta annas olla jos olen myöhässä tai ohjaan typerästi. Se tekee päätöksensä millisekunnissa ja on mennyt jo.

Kuten eilen kirjoitun, kävin Savun kanssa Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa ja sain sieltä ajattelemisen aihetta ihan Viimankin kohdalle. Se mitä teet nyt määrittää sen miten teette koiran kanssa tulevaisuudessa. Eli sitä ”vauva-aksaa” ei pitäisi harrastaa yhtään. Jos nyt koiran junnutreeneissä sortuu siihen, että ohjaa ihan tassusta kiinni pitämällä, odottelemalla ja liikaa koiran puolesta tehden on todella vaikeaa jatkossa sitten saada koiraa työskentelemään itsenäisesti radalla. Tietysti harjoitukset tehdään koiran tason mukaan, aluksi helpompia ja lyhyempiä ja tarvittaessa apuvälineitä, etupalkkoja jne. käyttäen, mutta jo alusta alkaen pitäisi opettaa se junnukin hakemaan itse esteet, sietämään etäisyyttä ja lukemaan rataa.

Tuosta videolta heti huomaan sortuvani tähän vauva-aksailuun Viiman kanssa. Varmistelen, odottelen, yliohjaan. No eipä ole uusi huomio. Savunkin kanssa tiedän, että helmasyntini on liika odottelu ja tieto tästä vain vahvistui eilen koulutuksessa. Pitäisi vain rohkeasti alusta saakka osoittaa koiralle tehtävänsä ja sitten luottaa siihen, että se hoitaa hommansa sillä aikaa kun itse etenen seuraavaan ohjauspaikkaan. Onpahan tavoitetta ainakin…

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3