Vappureissu, osa 4: Vuokatti

Kotkan kisoista lähdettiin ajelemaan suoraan pohjoiseen heti kun kisakirja oli saatu haettua. Matkaa oli nimittäin pitkästi taitettavana, sillä tarkoitus oli olla Kajaanin seudulla iltaan mennessä. Tämä siksi, että maanantai-aamuna minulla alkoi Kainuun keskussairaalassa opintoihin liittyvä työharjoittelu. Minulle ajomatka oli tietysti helppo, sillä Simo(-parka?) ajoi koko matkan. Helppoa kuin heinänteko!

Syystä taikka toisesta itse Kajaanista ei löydy yhtään leirintäaluetta, joten päädyimme ajelemaan 30 km päähän Vuokattiin, missä niitä oli ihan valittavaksi asti. SFC:n alue Kattivankkuri löytyi heti Vuokatinvaaran juurelta, eikä hintakaan huimannut päätä, 19 e yöltä sähkön kanssa. Alue oli miltei tyhjä, sillä rinteet olivat menneet kiinni viikkoa aiemmin ja kesäkausi luontoturisteineen ei ollut vielä käynnistynyt alueella. Meidän lisäksemme leirintäalueella taisi olla kokonainen yksi toinen vaunukunta. Suihkutilat olivat juuri tuolloin remontissa, mutta sen vuoksi puusaunaa pesutiloineen sai käyttää ilmaiseksi (normaalisti ilmeisesti jokin saunamaksu). Meitähän asia ei haitannut! Puusauna oli miltei uusi, tilava ja siisti. Vaunu saatiin parkkiin melkein viereen, joten sauna tuli lämmitettyä molempina iltoina. Ihanat, pehmeät löylyt, parempia en ole aivan hetkeen kokenut. Saunasta saatiin siis nautiskella aivan kaksi ja makkaratkin paisteltiin uuninpesässä saunan jälkeen.

Ulkoilumaastot ovat Vuokatissa tunnetusti aivan mahtavat, eivätkä pettäneet nytkään, vaikka keli ei aivan suosinut. Hieman pilvistä ja harmaata siis, eivätkä lumet vielä olleet täysin ehtineet sulaa. Maa oli kosteaa ja lätäköitä riitti. Valittiin umpimähkään reitti vaaran juurelta pitkospuineen ja kaikilla oli kivaa: ihmisillä ja koirilla.

MK239199

MK239206

MK239264

MK239290

MK239188

Watti päätti tosiaan heitää talviturkkinsa ja onnistui vähän säikäyttämäänkin meidät. Metsässä oli isoja ojia, jotka varmaan normaalisti ovat matalampana, mutta nyt kevään sulamisvesien valuttua niihin pinta oli korkealla. Päällä oli ohut kerros jäätä, joka ilmeisesti hämäsi Wattia talven jälkeen sen verran, että se luuli yli pääsevän kävelemällä. Sinnehän sen humpsahti uppeluksiin syvänteeseen, mutta miltei heti onneksi pää oli taas pinnalla. Ojan reuna vain oli sen verran jyrkkä ja jäinen, että Watti ei näyttänyt pääsevän ylös vedestä millään. Olin jo juoksemassa sitä kohti (ja samalla mietin paniikissa miten märkä koira saadaan hilattua jyrkästä kuopasta ylös, juuri tällä kerralla sillä ei tietenkään ollut pantaa kaulassaan) kun se onneksi sai ponnisteltua ylös. Huh! Watti ei tietenkään ollut koko hommasta moksiskaan. Turkin ravistus ja siinä se, se olisi edelleen ollut menossa uimaan kaikkiin vastaantuleviin lampareisiin…

Vuokatissa vietettiin siis leppoisissa tunnelmissa muutama yö, jonka jälkeen Simo suuntasi koko katraan kanssa kotia kohti minun jäädessä sorvin ääreen keskussairaalaan. Huippu reissu taas kerran! Innolla odotellaan kesän retkiä :).