Viima 2-v!

Viima täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Ei voi kuin ihmetellä, mihin tämä aika on mennyt? Vastahan nuo syntyivät ja olivat ihan pieniä vielä.

Muutoinkin tuntuu, että nykyään aika kiitää kauheaa vauhtia eteenpäin, päivät kuluvat ihan huomaamatta. Liekö se kuuluu vanhenemiseen vai mistä on kyse? Täytän muutaman viikon kuluttua 30 vuotta itsekin, joten eihän tässä enää aivan nuoria olla :). Opiskelut alkavat olla miltei loppusuoralla, viides vuosi päättymäisillään ja ensi vuonna valmistuminen. Töiden ja opintojen puristuksessa sitten harrastamiselle jää sen verran aikaa kuin jää. Ei auta kuin sopeutua. Ensi vuonna pitäisi onneksi helpottaa kun on paperit taskussa ja tentteihin lukeminen jää pois. On ”vain” töitä, tosin niitäkin on odotettavissa paljon.

Joka tapauksessa Viiman synttärien kunniaksi otettiin pikaisesti illalla potretit koko kööristä. Vähän näyttävät räjähtäneeltä, olisihan niitä ehkä vähän voinut siistiä kuvausta varten. No, ensi kerralla sitten.

MK253191

MK253195

MK253251_

MK253369

MK253387

MK253374

MK253218

MK253211

MK253207

MK253401

MK253416

Viiman sisaruksista on tullut varsin hienoa porukkaa. Mimmi on jo noussut agilityssä kolmosluokkaan ja meno näyttää videoiden perusteella varsin näppärältä! Lila nousi myös kakkosluokkaan. Into pääsi Nextleveliin ja kuulemma on varsin pätevä tyyppi samoin. Kiri on debytoinut ykkösissä mutta ei ole vielä kauheasti ehtinyt kisata. Se painaa aina treeneissä jäätävää vauhtia ja on todella makea aksakoira. Kronon kuulumisia pitäisi taas kysellä, hänen omistajansa ei ole Fb:ssä joten ei tule ihan niin säännöllisesti oltua yhteyksissä. Viima ei ole vielä aksakisoihin ehtinyt, mutta katsotaan miten työ- ja opiskelukiireet antavat myöten nyt kevään aikana. Sen kanssa on kyllä todella mukava tehdä aksaa.

Terveyden suhteen on tämä pentue ollut todella mallikas. Ainoa ilmaantunut ongelma on Lilalla olevat ylimääräiset ripset (distichiatis). Luusto on kaikilla terve ja mallillaan, eikä ilmeisimmin mitään kummempia jumituksia tms. ole ilmaantunut vaikka aksakoiria kaikki ovatkin. Kasvattajana olen helpottunut. Olisi ollut todella kurjaa saattaa maailmalle harrastuskoiraksi pentu, josta ei sitten siihen terveyden vuoksi olisikaan. Toki tämä on miltei arpapeliä – vaikka kuinka valitsisit huolella ja paneutuen sen parhaan mahdollisen yhdistelmän, voi jostain piilosta pompata resessiivisiä geenejä esille, saati sitten vielä kaikki monitekijäiset ja epigeneettisesti periytyvät tilat, ominaisuudet ja sairaudet. Onneksi ainakaan tähän saakka tämä poppoo on osoittautunut hyväkuntoiseksi ja -luonteiseksi porukaksi. Toivottavasti jatkossakin näin.

PS. Hieman edelliseen liittyen vielä loppuun uutisia – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin meille saattaa ilmaantua keväällä pieniä tassuja tepsuttelemaan…