Tyhjä

Täällä nieleskellään nyt harmistusta toisen ultran jälkeen, Lilli jäi kuitenkin tyhjäksi. Päivät taisivat mennä vähän pieleen, koska kisareissu Klagiin Kokkolaan esti progessa käynnin. Luulen, että myöhästyttiin. No, leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! Positiivista jos tilanteesta haluaa löytää, niin päästäänpä ainakin jatkamaan SM-nollien keruuta ensi kesää varten. Kolme nollaa (tupla mukaanlukien) on jo tienattu tälläkin vähäisellä kisamäärällä. Täytyy nyt vain rakentaa äkkiä länget puomitreeniä varten, koska jotain tälle tarttis tehdä. Tuurikontaktit alkaa käydä kartturin hermoille… Kyllä ne kotona toimii nimittäin!

Syksyn hieman viilenneet, kosteat ja metsäntuoksuiset säät ovat taas täällä, ja varsin tervetulleina! Helle oli ihanaa, vaan sai se jo loppuakin. Kohtuu kaikessa sanon minä. Koiratkaan eivät yhtään valita. Vielä jos vähän saataisiin sateita tulisi ehkä sieniäkin tälle syksyä. Mustikkasato jäi valitettavasti aivan olemattomaksi kuivuudesta johtuen. Onneksi pakkasessa on vielä viimevuotisia.

Watin kanssa käydään aina satunnaisesti testailemassa pääkaupunkiseudun koiraystävällisiä ravintoloita, se kun osaa käyttäytyä ihmisten ilmoitta todella hienosti. Sitä eivät nimittäin kiinnosta vieraat ihmiset piirun vertaa ja niinpä se makoilee aivan tyytyväisenä pöydän alla terassilla tai ravintolassa meidän illastaessa, helppoa! Yliystävällisten shelttien ja bortsujen kanssa olisi vähän stressaavampaa.

Tällä kertaa vierailimme yhdessä suosikkipaikoistamme, nimittäin Helsingin keskustassa sijaitsevassa Putte’s Bar & Pizzassa. Todella herkulliset pizzat, Watti sai oman vesikulhon ja söi hyvällä halulla reunat. Suositukset sekä minulta ja Simolta että Watilta! 

Ollako vai eikö olla?

Kokkailin tänään koirien ylivomaisesti mieluisinta herkkusapuskaa, broileripataa. Sen resepti kuuluu näin:

  • Ota pata. Kippaa siihen paketti marinoituja broiskun koipia.
  • Kippaa pataan riisiä isohko määrä vapaalla kädellä.
  • Heitä perään yrttiliemikuutio.
  • Laske hanasta vettä pataan niin, että se täyttyy noin 3/4 tilavuudesta.
  • Viskaa uuniin. Uunin on myös syytä olla päällä. 225 astetta ja kutakuinkin 1,5 h passaa.

Kun pata on valmis, anna jäähtyä hetki ilman kantta. Etsi kertakäyttöiset muovihanskat sillä aikaa. Perkaa hanskat kädessä koivista irti lihat yhdelle lautaselle, toiseen nahat ja jänteet, luut roskiin. Syö sen verran lihaa ja riisiä kuin itse jaksat. Jaa lihojen jämät, nahat ja loput riisit koirien kuppiin, kullekin ansionsa mukaan. Lisäile tarpeen mukaan sekaan nappulaa, jauhista ja muita ruuan jämiä jääkaapista.
Kyllä muuten maistuu!

Anna ruokaa!

Muutoinkin meillä on nyt koiria viime päivinä hemmoteltu herkullisella murkinalla. Mutta mistä syystä? No tämän yhden pienen valkoisen vuoksi – Lilli on nimittäin astutettu ja alkoi oppikirjamaisesti nirsoilemaan 21 vuorokauden kuluttua. Mikään ei meinannut maistua, ei edes maksalaatikko eikä jauheliha mikä on ennenkuulumatonta tämän ahmatin kanssa! Muutaman päivän paastottuaan (houkuttelulla närppi kädestä vähän maksamakkaraa ja broiskua) tänään ruokahalu palasi kuin taikaiskusta, simsalabim vain, ja kupista katosi ruuat tuosta noin.

Trimmi on kyllä ensiluokkainen…

Jotta ei liian helppoa olisi tämä kasvatustouhu, niin ihan varmaa ei tiineys ole. Kävimme kyllä ultrassa kun ensimmäisestä astumisesta oli kulunut 24 vuorokautta, mutta sepä olikin tyhjää täynnä. Emännällä veti jo mieli ihan maahan ja tirautti melkein itkut parkkipaikalla. Ehkä PMS:llä oli osuutta asiaan tai sitten ei. Lilli lohdutti vieressä lillimäiseen tapaansa painamalla pään rintaa vasten.

Ihan varma olin, että tiine on! Kumman lötköpötkö, nukkuu vain ja pyrkii jatkuvasti syliin. Alkaa nirsoilla ja oksentaakin pariin kertaan kolmen viikon kohdalla. Ihan kuin tuo maha jo vähän näyttäisi eriltä (no oikeasti vaatii hyvää mielikuvitusta).

Onneksi Facebookin kasvattajapalsta torui – olin kuulemma aivan liian hätähousu ultraan viemisen kanssa, ihmekkös kun tyhjää näyttää. Vasta 28 tai 30 vuorokauden kohdalla kannattaa kuulemma. Mutta mitäs mainostavat eläinlääkäriasemien sivuilla ultran onnistuvan 3-4 viikon kohdalla… Okei, tarkemmin asiaa ajateltuani tajusin, että taisin Savunkin käyttää vasta kuukauden kohdalla tarkissa.

Siispä ei vielä heitetä kirvestä kaivoon. Mennään uusintaultraan ja katsotaan olisiko se sittenkin… Fifti-sixti sanon, että tiine on oireiden perusteella. Tai ainakin reilusti valeraskas jos ei muuta. Peukut pystyssä.

Kuvakulma vääristää, oikeasti ei ole noin tiine.

Strömforsissa treeniä

Viime viikonloppuna treenattiin Lillin kanssa hienoissa puitteissa ja hyvässä ohjauksessa. Meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Ari Kuparisen ja Sanni Kariniemen vetämään treeniviikonloppuun ja tottahan sinne oli mentävä!

Tuttuun tapaan helteiden alettua muuttui turkki kesämittaan ennen leiriä.

Leirin puitteet olivat aivan ensiluokkaiset Ruotsinpyhtään Strömforsin ruukissa. Treenit pidettiin Strömfors Dogsportin hienossa hallissa joka pysyi ihanan viileänä huolimatta koko viikonlopun meitä hellineestä +28 asteen helteestä. Pohja oli todella hyvä juosta niin ohjaajan kuin Lillin mielestä!

Osa leiriläisistä majoittui ruukilla olevassa bed&bistrossa jossa syötiin myös illallinen (todella hyvää kuhaa) ja aamiainen sekä istuttiin hetki iltaa.

Itse kuitenkin tuttuun tapaan pakkasin koko poppoon (Simon ollessa työmatkalla) asuntoautoon koska kuuden koiran kanssa hotellihuoneessa majoittuminen olisi jotain aika… Extremeä.

Asuntoauto pysyi yllättävän viileänä vaikka ulkona paahtoi armoton aurinko!

Treenit vedettiin kahtena päivänä ja huomasi kyllä, että ruosteessahan tietysyi olen pitkän agilitytauon jälkeen. Onnistumisiakin tuli onneksi ja saatiin hyviä eväitä jatkoon. Lisäksi tajusin, että minähän itseasiassa osaan juosta jos on pakko 😱. Tätä täytyy jatkossa saada lisää.

Strömforsin ruukin miljöö oli varsin hulppea aksaleiri pitoon ja sitä voin lämpimästi suositella myös muutoin matkailevalle! Alueella on ihania pieniä käsityöläisputiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja terasseja, kesäteatteri ja taidegalleria… Majoitusta löytyy useampia vaihtoehtoja ja ainakin osaan koirat ovat tervetulleita. Asuntoautoille/-vaunuille ei ole varsinaista leirintäalueelta mutta ainakin meillä onnistui helposti aksahallin pihassa kysymällä yöpyä.

Leiriltä jäi käteen hyviä oppeja (mehän osataan ne persjätöt!!) ja tavattiin monia tosi mukavia uusia ihmisiä mikä on kivaa koska Etelä-Suomeen muuton jälkeen en vielä tunne lähes ketään agilityihmisiä lähialueelta 😊. Toivottavasti vielä päästään uudelleen leireilemään.

Eräsukset päivitetty

Joko mennään?

Jo aiemmin blogissa olen esitellyt uskolliset sivakkani jotka on useita vuosia sitten hankittu Oulusta vanhaa armeijatavaraa myyvästä liikkeestä. Lisäksi tuskastuneena suksien vanhoihin lirusiteisiin testasin äitini Stumpyjä viime talvena sekä kotona että  Muonion reissulla (Polar Skin Stumpyt ovat eräänlainen lumikengän ja eräsuksen välimuoto). Päädyin kuitenkin pitäytymään omissa Ruotsin armeijan 1981 vuosimallin suksissani toistaiseksi.

Etelä-Suomeen muuton myötä keväthanget ja -aurinko ovat saapuneet kuukauden pohjoista aiemmin. Muutamana viime päivänä on ollut aivan upea ilma, pakkasta kymmenen asteen tienoilla ja pilvetön taivas. Olen ollut töissä joko ilta- tai yövuoroissa joten talvipäivistä on päässyt nauttimaan muutoinkin kuin lasiruudun takaa kaihoisasti katsellen. 

Siispä tutut sukset vajasta kengän alle ja metsään. Uuden asuinpaikan valintaan vaikutti se, että kuten aiemminkin suoraan kotipihasta pääsee metsälenkeille kauniisiin mäntymetsiin.

Muutaman päivän aikana muistin, miksi edellisinä talvina jo olin hiihtolenkkien aikana kitissyt Simolle – vanhat nahkaremmisiteet on suunniteltu selvästi isompiin saappaisiin kuin minun koon 37 jalkaan ja kengät lipsuivat jatkuvasti hiihtäessä puolelta toiselle, välillä irroten siteestä. Ärsyttävää! En vain ollut saanut aikaiseksi hankkia parempia siteitä ja ehkäpä opintotuella eläessä ei oikein ollut varaakaan. Sukset sinänsähän ovat aivan mainiot ja hyvät, edelleen täysin käyttökuntoiset iästään huolimatta.

Vanhat siteet

Koska hangissa hiihtely koirien kanssa kevätpakkasilla on aivan supermukavaa päätin nyt lopultakin investoida uusiin siteisiin. Jouluna tuli tehtyä sitäpaitsi töissä todella paljon ylityötunteja ruuhkanpurussa ja tammikuun lopussa sen vuoksi tuli tilille vähän extraa.

Selasin eilen aamupäivän netin tarjontaa. Vaihtoehdoiksi jäivät lopulta joko perinteiset kantaremmisiteet, yhdet epoksista(?) tehdyt kahden remmin siteet, Fingripin kärkikupilliset kantasiteet ja OAC EA siteet joita vastaavat oli myös Stumpyissä (ja joista pidin oikein kovasti tuolloin).

Hintahaarukka oli varsin suuri jopa samojen siteiden välillä eri liikkeissä; esimerkiksi perinteisen malliset metalliset kantaremmisiteet maksoivat Kärkkäisellä 29 euroa/pari ja muutamassa muuta liikkeessä jopa yli tuplat. Kantaremmisiteitä en enää kuitenkaan halunnut ylempänä mainituista syistä. Kärkkäisen kahden remmin siteet olivat ihan näpsäkän näköiset ja hintakin maltillinen 49 euroa/pari mutta jäin miettimään remmien kätevyyttä pakkasäässä, säätö täytyisi tehdä aina paljain käsin käytännössä ja ilmeisesti siteen asennuksen jälkeen säätömahdollisuus ei enää ole järin suuri.

Näin ollen ainoaksi oikeasti mieluisaksi vaihtoehdoksi jäi OAC:n siteet jotka muistuttavat paljon lumilaudan siteitä. Säätövaraa on reilusti ja kiinnitys onnistuu hanskat kädessä nopeasti. Hintaa toki oli sen mukaisesti, lähes kaikissa nettikaupoissa 139 euroa/pari, huh… No, toisaalta onhan tässä jo nähty, että hiihto ei ole jäänyt vain yhden talven hommaksi vaan kuuluu tämän poppoon vakipuuhiin joka kevät. Ilmeisesti näiden siteiden pitäisi olla myös varsin kestävät. Siispä päätin käyttää ylityökorvaukset hyvään tarkoitukseen ja ajelin Partioaittaan. Siellä siteet itseasiassa maksoivat vielä kympin enemmän, mutta muut olivat nettikauppoja ja laskeskelin, että postikulujen kanssa hinta olisi ollut lähes sama mutta olisin joutunut odottelemaan ainakin seuraavalle viikolle siteiden saapumista.

Siteet kiinnitin itse vanhoihin armeijan suksiin. Ensin porattiin kolme reikää ruuveja varten ja näihin sitten helposti siteet kiinni, voilá! Eniten aikaa kuluikin porakoneen terien etsiskelyyn talosta (1,5 tuntia), itse kiinnitys sujui hyvin näppärästi (10 minuuttia).

Tämä asennustyö tapahtui eilen illalla ja nyt aamulla pääsin ihanaan aurinkoon testaamaan menoa. Ja olihan ne sitten myös hyvät! Säätäminen omalle kengälle kävi nopeasti nostamalla oranssia palkkia ja liu’uttamalla kantalevyä sopivaan kohtaan. Kenkä ei lipsunut lainkaan sivusuunnassa ja meno oli miellyttävän vakaata jopa Watin vauhdikkaassa vedossa mäkisessä maastossa. Vain kertaalleen mentiin mukkelismakkelis mutta se ei liittynyt suksiin eikä siteisiin vaan viekkaaseen alamäkeen, Watin menohurmaan ja yllättävään mutkaan polussa… Hanki oli pehmeä ja ilman vammoja selvittiin. Koirat pyörittelivät silmiä kömpelölle emännälle.

Siteet olivat siis aivan todella loistava hankinta ja ainoa mitä kadun on se, etten hankkinut niitä jo muutama talvi taaksepäin Oulun talvikeleihin. Olisi Simokin säästynyt kuuntelemasta natinaa. Nyt vain toivotaan, että hiihtosäät kestävät ainakin maaliskuun loppuun vaikka etelässä ollaankin. Pohjoisnavan polaaripyörteen säätiedotuksesta muistaen se on kyllä todennäköistä…

Joulukuusi x3

Vanhan talon joulussa oli jotain todella tunnelmallista ja hienoa.

Olen jouluihminen enkä pääse karvoistani mihinkään. Kaivan joka vuosi joulukuusen esiin jo joulukuun alussa ja viimeistään itsenäisyyspäivänä se täytyy olla olohuoneen nurkassa, eihän sitä muuten ehtisi ihastella riittävästi! Näin tapahtui siis tänäkin vuonna. Koiratalous kun olemme, tyydymme tekokuuseen joka ei ota itseensä eikä aiheuta vesivahinkoa vaikka joku huligaaneista sen kaataisikin. Sama tekokuusi on palvellut meitä ansiokkaasti jo viitisen vuotta edellisessä kodissa ja muutti tietysti pahvilaatikossa muutokuorman mukana Kurun Koulun vintille odottamaan työtehtäväänsä.

Entinen koti oli 2000-luvulla rakennettu tavallinen omakotitalo tavallisine huonekorkeuksineen. 180-senttinen joulukuusi sopi sinne oikein hienosti olohuoneeseen, tähden kanssa korkeutta oli varmaan se pari metriä. Huonekorkeus oli sen normaalin noin 240 cm joten aivan passeli. No emmepä huomanneet ajatella, että uudessa vanhassa koulussamme huonekorkeus yltää yli neljään metriin. Joulukuusemme näytti aika säälittävältä kääpiöltä olohuoneen nurkassa kököttäessään. Pikkukuusi muutti siis eteiseen sulostuttamaan sisääntuloa eikä siinä hommassa ollutkaan yhtään huono.

Eipä hätiä mitiä. Olisihan siinä oikeassakin kuusessa tunnelmaa ja ehkä neulaset jaksaisi imuroida. Ehkä koirat eivät tuhoaisi sitä. Koska omaa markkia löytyy hehtaarin verran talon ympäriltä ja osan siitä käsittää kuusikko otettiin saha ja taskulamppu seuraavana päivänä kauniiseen kouraan ja lähdettiin hakemaan kuusta omasta metsästä. Ja olihan siellä lumisessa talven ihmemaassa tähtien tuikkeessa hienoa etsiä sitä kuusta! Lumen peittämät kuuset pihan ympärillä ja hanki narskui jalkojen alla… Lopulta sopiva kuusi valikoitui: korkeutta kutakuinkin kolmisen metriä ja näytti juuri hyvän leveyseltäkin. Sahalla runko poikki ja kuusi pesuhuoneeseen sulamaan. Yhtä asiaa emme vain ottaneet huomioon. Metsässä lumen peittämänä tuuhea muhkea kuusi ei enää lumen sulettua sisällä ollutkaan kovin muhkea ja tuuhea.

Kolmas kerta toden sanoo ja päätin hankkia sen lopullisen ja täydellisen joulukuusen Etolasta. Tässä vaiheessa parisuhdetta ja avioliittoa rakas puolisoni on jo onneksi todennut, että ideoilleni on turha sanoa vastaan ja helpommalla pääsee kun myöntyy kaikkeen. Hyvä näin. Kuusella oli nimittäin hintaa. Sain perusteltua hinnakkaan hankinnan onneksi KTM:n jakeluun menevillä seikoilla: a) laadukas kuusi kestäisi aikaa ja näin ollen iso hinta jakautuisi ainakin kymmenen tulevan vuoden ajalle jolloin kertainvestointi olisi sijoitus tulevaisuuteen ja b) muutoin mököttäisin koko joulun. Kuusi siis hankittiin, molemmat osapuolet tyytyväisiä ja koristelemaankin päästiin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tarvitsin tikapuita joulukuusta koristellessa, latvatähti keikkui jossain 330 sentin korkeudessa!

Ja olihan se joulu omassa vanhassa koulussa sitten tunnelmallinen! Kyntteliköt ikkunalaudoilla, seppeleet ovissa, jouluvalot kuistilla ja tähdet ikkunoissa. Joulukuusen valot tuvan hämyssä ja vanhasta putkiradiosta joululaulut. Glögiä ja joulutorttuja sohvalla nautiskellen. Koirat vieressä torkkumassa maha pullollaan jouluherkkuja. Seuraavaa odotellessa on mukava fiilistellä vielä nyt tammikuussakin ensimmäistä jouluamme Kurun Koulussa.