Kenttä kesäkuosiin

Tänä talvena tuli lunta ainakin meidän hoodeilla ennätysmalliin. Täällä oli huomattavasti korkeammat kinokset kuin esimerkiksi vanhoilla kotikulmilla Oulussa ja Kempeleessä. Emme täksi talveksi vielä ehtineet (saaneet aikaiseksi) hankkia lumilinkoa tai mönkijää joten Simo-rukka joutui lumikolan kanssa hoitamaan koko talven auraukset pihatieltä – jota siis riittää noin sata metriä. Näinpä agilitykenttä sai aivan rauhassa peittyä korkean lumen alle.

Kenttä on sellaisessa kulmassa tonttia, missä sitä varjostavat isot puut useammalta sivulta jolloin sinne ei paista suoraan aurinko kovin montaa tuntia vuorokaudessa keväisin. Hanki suli siis varsin myöhään näistä syistä. Pääsinkin kentän kunnostukseen vasta toukokuulla. Ensi talveksi on kyllä tarkoitus hankkia lumilinko ja toivottavasti täten myös kentältä ajaa talvella

Kentän vieressä kasvaa ISO vanha vaahtera joka kylvää lehtiä järkyttävän määrän, joten näiden haravoinnissa meni tovi toinenkin. Onneksi koirat ”auttoivat” ystävällisesti – eli kannustivat ympärillä ja levittivät kasoja sitä mukaa kun sain niitä kokoon…

Kentän lanaus hoituu kätevästi auton perässä vedettävällä kakkosnelosista kasatulla lanalla. Lana on ehkä hivenen liian kevyt vielä. Voi olla, että täytyy lisätä siihen painoa jossain vaiheessa. Ihan täydellinen tämä systeemi ei ole, kentän nurkat jäävät lanaamatta ja täytyy hartiavoimin haravoimalla fiksailla ne kohdat. Simo oli erittäin ystävällinen ja huristeli maasturilla lanan kanssa sitä mukaa kun sain haravoitua kenttää puhtaaksi. Ja jaksoipa vielä kantaa esteitäkin tieltä pois ja takaisin paikoilleen, minulla kun on sektion vuoksi vielä nostokieltoa monen viikon ajan.

Lana on ihan tuollainen puukehikko joka ripustetaan köydellä peräkoukkuun. Ehkä siihen voisi alapuolella viritellä betoniraudoista (tai mitä ikinä ne virallisesti ovatkaan) verkkoa jolloin painoa tulisi lisää ja lanaaminen mahdollisesti tehostuisi. Tällä hetkellä oman ongelmansa kentän kanssa aiheuttaa vaahtera joka yrittää kylvää jälkikasvua kentälleni kauhealla vauhdilla. Pienet taimet ovat kohtuullisen sitkeitä tapauksia eivätkä tästä puulanasta olleen millänsäkään, niinpä joudun nyppimään niitä käsin pois sitä mukaa kun sattuvat pistämään silmään kentällä.

Pikkuherra oli mukana kentän kunnostuksena työnjohtajana pitäen huolen siitä, että taukoja tuli pidettyä säännöllisin väliajoin.

Valmista tuli! Virittelin tässä vaiheessa puomin keskelle kenttää ja pitkän putken sen alle viistoon. Muut esteet sirottelin vähän sinne sun tänne. A-este odottaa vielä kunnostusta (uusi pinta suunnitteilla) ja hyppyjen sekä muurin maalaaminen on kesken. Pituus ja rengas puuttuvat vielä kokonaan. Pituuden pystyn rakentamaan itse mutta rengas täytynee hankkia jostain valmiina koska haluan kisasääntöjen mukaisen hajoavan mallin. Äitiyspäivärahalla ei ostella valitettavasti uusia alumiinisia esteitä, joten kyttäilen käytettyjä tai vaihtoehtoisesti alan säästökuurille.

Pitänee piirtää ajan kanssa ihan ratapohja noiden esteiden paikoista jolloin voisin suunnitella paremmin treenit itselleni etukäteen. Liikaa tulee tehtyä muutoin niin, että menen treenaamaan ilman selkeää suunnitelmaa. Lisäksi ajattelin, että jahka pikkumies on vähän isompi voisin käydä muutaman kerran kuussa tai kerran viikossa shelttien kanssa jossain ohjatuissa treeneissä. Tulisi ehkä enemmän mietittyä mitä pitää treenata kotona. Sitä ennen on kuitenkin kasvatettava huomattavasti kuntoa joka pääsi raskauden aikana rapistumaan tyystin.

Pikkuapulainen.

Perheen tuorein tulokas

Hän on viimein täällä, suloinen pieni poikamme! Oikeastaan on ollut jo muutaman viikon ajan, mutta univajeisena ja hormonihuuruissa en ole päässyt blogia päivittämään aiemmin.

Vauva on ihana ja koirat ovat ottaneet hänet vastaan erittäin kiinnostuneina. Alkuun katseltiin tulokasta portin eri puolelta ja sittemmin haisteltiin kummallisen tuoksuista ja outoa ääntä pitävää pikkumiestä niin, että hän on ollut sylissäni. Koirat vaikuttavat tajuavan, että tässä on lauman uusi pentu. Jahka pieni tästä kasvaa, hänellä tulee olemaan monta karvaista kaveria turvana :). Jatkamme toisiimme tutustumista ja totuttelemme uuteen nimikkeeseen: lapsiperhe.

Aamupala ulkosalla

Kun itse olet syystä tai toisesta (esim. ison mahan vuoksi) kyvytön lenkkeilemään/aksaamaan/muutoin koiria aktivoimaan ja puolisosi on työmatkalla on hyvä, että koirat saa virikkeistettyä jotenkin muutoin. Tällöin säästyvät hermot ja kotirauha eikä kukaan hypi seinille…

Viime päivien pelastus on ollut koirien muonitus aamulla nurmikolta. Iso kulhollinen täyteen pienten koirien nappulaa (uppoaa sopivasti nurmikon sekaan) ja siitä viskellään anteliaalla kädellä takapihalle. Koirat jaksavat nuuskia varsin pitkään ja itse saat istua patiolla nauttimassa auringonpaisteesta. Tämän jälkeen koko kööri onkin monta tuntia aivan tyytyväisiä ja rentoja, nenänkäyttö on selvästi rankkaa työtä!

Niemenharju, Pihtipudas

Blogiin on tullut keräiltyä suosituksia hyviksi havaituista caravanalueista, pysähdyspaikoista, luontokohteista jne., jotka koirien kanssa vaunulla tai matkailuautolla reissaavalle passaavat. Jatketaan tätä linjaa ja laitetaan taas yksi paikka suositteluun.

Pääsiäiseksi matkasimme Kempeleeseen kylästelemään sekä Simon että minun perheiden luona. Simo aloitti uudessa työpaikassaan vastikään ja siihen liittyen nyt huhtikuussa joutui matkustamaan koulutusreissuilla moneen otteeseen Amsterdamiin. Lasketun ajan lähestyessä alkoi minua kuitenkin hermostuttaa yksin kotona oleskelu matkojen ajan, etenkin kun satumme asumaan suhteellisen kaukana kaikesta, julkisen liikenteen ulottumattomissa. Siispä päätimme, että jään Kempeleeseen vappuun saakka kunnes Simo kotiutuu koulutusreissulta takaisin ja tulee noutamaan minut, mahan (tai vauvan jos hän sattuisi ulkoistumaan sinä aikana) sekä koirat takaisin Etelä-Suomeen.

Olipa ihanaa pakata talven jälkeen ensimmäistä kertaa asuntoauto ja kurvata tien päälle! Muutaman viikon ajan olikin jo matkakuumetta pukannut. Sitä se kevät teettää. Vaikka nyt ei ollutkaan tämän kummempaa määränpäätä, niin karavaanailu on aina kivaa. Jostain syystä siihen liittyy niin vahvasti vapauden tunne!

Teemme usein niin, että ajamme etelästä Ouluun kahdessa osassa: starttaamme matkan alkuillasta ja ajelemme jonnekin puolenvälin huitteille, yövymme tien päällä matkaparkissa/caravanalueella tai ihan P-paikalla ja jatkamme aamulla perille. Tällöin matka on siedettävämpi kuin yhtä soittoa päästellessä.

Tällä kertaa tarkoitus kyllä oli ajella kerrasta koko matka, mutta lähtö viivästyi (koska olemme maailman hitampia lähtijöitä, tämä ei ole uutta!) ja jossain Jyväskylän pohjoispuolella aurinko oli jo laskenut mailleen. Pimeässä hirviaikana ei ole kiva ajaa ja väsykin alkoi jo painaa silmiä. Pihtipudas sattui sopivasti kohdalle ja sinnepä oli vastikään auennut uusi matkakeidas Niemenharju joka palvelee myös caravanalueena.

Itse vastaanotto oli jo ehtinyt sulkeutua sille yötä, mutta parkkeerasimme rekka-alueelle, kaasulämmitin päälle ja koirat iltalenkille. Uni tuli nopeasti ja nukuimme varsin makeasti aamuun saakka. Aamulla auringonvalossa oli hetki aikaa katsella ympärille. Paikka vaikuttaa varsin kivalta pit-stopilta Oulu-Helsinki -väliä ajavalle. Se sijaitsee järven rannalla, välittömästi nelostien varrella. Matkakeskuksen takana näytti olevan sähköistettyjä caravanpaikkoja nurmialueella, huoltorakennukset ja ilmeisesti myös uimaranta löytyy. Koirien ulkoiluttamiseen heti huoltamon vierestä lähtee oiva mäntyhiekkaharju, jossa risteilee polkuja. Ehkä jostain saattaisi löytyä myös paikka koirien uittamiseen kesällä?

Matkakeskus oli siisti, valoisa ja kaunis puurakenteineen. Bonuksena siellä oli aamusta tarjolla varsin hyvä hotellitasoinen aamupala hintaan 7 euroa per nuppi, ei paha ollenkaan! Aamiaisen jälkeen oli mukava kurvata takaisin tien päälle loppumatkalle.

Summa summarum: oiva paikka jos kaipaa välille hyvää pysähdyspaikkaa. Koirille löytyy ulkoilutusmaastoja. Ehkä sopii myös kunnon leiriytymiseen, ainakin palveluita ja ranta löytyy. Caravanalue on vain meiltä vielä testaamatta. Ei huonoa sanottavaa paikasta :).

Aksatauko ja blogihiljaisuus

Meidän laumalla on ollut tauko agilitystä jo marraskuusta lähtien ja samalla blogin päivitykset ovat jääneet tyystin tauolle. Syy molempiin on sama:

Tätä uutista en ole uskaltanut jakaa missään somessa ennen kulunutta viikkoa. On pelottanut niin kauheasti, että vielä jotain menee pieleen. Nyt viedään jo pikkuhiljaa viimeisiä viikkoja ja odotellaan sitä, millainen tyyppi sieltä tupsahtaa tähän perheeseen uudeksi aksaharrastajaksi!

Ihan alussa vaivasi pahoinvointi niin hirveästi, että jouduin tippaankin muutamaan otteeseen. Kaikki vähäinenkin fyysinen rasitus pahensi oloa ja joulun alla oli pakko luovuttaa. Ilmoitin seuralle, että jään tauolle kouluttajan hommista ja omien koirien aksat tosiaan olivat siinä vaiheessa jo loppuneet. Kun pahoinvointi alkoi lopulta väistyä astuivat tilalle liitoskivut ja supistelut joten tauko jatkuu edelleen.

Hyvin pienimuotoista olohuonetreeniä olemme sentään päässeet tekemään koirien kanssa, kun Simo ystävällisesti auttoi kantamaan puomin ylösmenon olohuoneeseen kuukausi sitten. 2on2offia kun on helppo treenata ollen itse paikoillaan ja koiran tehdessä kaiken työn… Onneksi on ihana mies joka ei valita agilityesteistä olohuoneessa!

Koska talomme sijaitsee harjulla, ovat sääolosuhteet täällä varsin erilaiset kuin vaikka kymmenen kilometrin päässä Riihimäellä. Harju saa aikaan mm. runsaita lumisateita ja molempina täällä asuttuina talvina olemmekin huomanneet, että sitä lunta todella on ja paljon. Lumi myös sulaa täältä hitaammin kuin läheisestä Hikiän kylästä. Viime viikot ovat onneksi olleet säiden puolesta armeliaat ja lumikasat pihasta ovat vajuneet vauhdilla. Edelleen kuitenkin puoli pihaa on hangen alla. Kentästäkin pilkottaa vasta pieni sula kaistale jonne aamuaurinko parhaiten paistaa. Näin ollen koiraparat joutuvat edelleen odottamaan esteille pääsyä. Savu-raukka menee todella usein toiveikkaana A:n harjalle tai keinulle istuskelemaan! Hauskaa kyllä huomata, miten tärkeää agility noille on!

2×2-kepit sentään mahtuvat sille pienelle sulaneelle kaistaleelle ja ne otettiin Patun kanssa käyttöön viime viikolla. Patullahan jäi viime syksynä kepit siihen vaiheeseen, että kahdella portilla (neljällä kepillä siis) pujottelun alkeet sujuivat hyvin. Vaikka koko talvena ei oltu päästy minun vointini vuoksi treenaamaan niin jotain työstöä oli pikkusheltti tehnyt pääkopassa sinä aikana! Homma sujui niin hyvin, että nakkasin lähes suoraan kolmannen portin perään eikä ollut mitään ongelmia. Nyt siis pujottelu kuudella kepillä sujuu varsin hienosti ja täytyy alkaa vahvistamaan erilaisia sisäänmenokulmia sekä ottaa mukaan hypyn kautta pujotteluun lähettäminen. Eiköhän me saada kesään mennessä kepit kisavalmiiksi! Itse toivon kovasti, että olisin edes loppukesästä juoksukunnossa ja pääsisin takaisin kisakentille. Saa nähdä, ehdinkö KLAG:iin mennessä…

Patu kävi myös noin kuukausi sitten leikkauksessa. Hieman yli vuosi sittenhän sillä murtui vasen etujalka metsässä tapaturmaisesti ja se leikattiin + levytettiin. Paraneminen meni todella hyvin ja nytkin kuvissa murtumakohta oli todella siisti ja hyvään asentoon luutunut. Viimeisimmässä leikkauksessa siis poistettiin (muistaakseni) kahdeksan ruuvia joilla levy oli kiinni, jotta oma luu pääsee muodostumaan mahdollisimman vahvaksi eikä kehity osteolyysiä = luuaineksen hajoamista. Levy oli kasvanut jo osittain oman luun sisään ja se jätettiin ortopedin päätöksestä paikoilleen eikä haittaa mitään. Pikemminkin se vahvistaa edelleen jalkaa ja estää uuden murtuman syntymisen. Leikkaus oli mennyt ongelmitta ja Patu toipui nopeasti.

Tällaista siis täällä kuluneena talvena. Jatkossa ajattelin päivitellä blogiin myös muuta kuin koira-aiheista sisältöä, mm. talomme remontista, askarteluistani, perhe-elämästä ym. Sivujen ulkoasuakin pitäisi päivitellä jahka Simo sinne saakka ehtii, nyt ammatinvaihtoon liittyen hänellä on aika ollut kortilla. Toivottavasti kesällä viimeistään sitten.