Tervetuloa perheeseen, Papu!


Eilen oli aihetta juhlaan kahdestakin syystä. Valmistuin virallisesti ja sain todistukset koulusta kuuden vuoden urakan päätteeksi. Lisäksi tähän poppooseen liittyi mukaan pieni mutta sitäkin pippurisempi sheltin alku Papu (https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI27614%2F17&R=88).

Olin jo vuoden ajan katsellut shelttipentueita vähän sillä silmällä puolitosissani, että jos vastaan tulisi joku kiinnostava aksaan sopiva kakara. Aika vähän niitä kuulkaas on! Tai sitten ne harvat viedään käsistä eivätkä ehdi edes ilmoituksiin saakka… Näyttelyvanhemmista kyllä löytyy, mutta kun toiveena oli, että vanhemmilla pitäisi olla näyttöä kisakentiltä edes jonkin verran ja luonteesta en ollut valmis tinkimään. Shelteissä on varsin paljon varautuneita ja arkoja yksilöitä joten tarkkana saa olla. Sattumalta huomasin, että samassa seurassa treenaavalle Jenniinan Novalle oli tullut pentuja ja kiinnostuin. Nova on tuttu jo parin vuoden takaa kun vasta aloitteli aksauraansa, ehti treenata yhden kauden minunkin ryhmässäni. Mahtavan säpäkkä, pippurinen, nopea ja avoin koira! Luonnetestipisteetkin kertoo jotain, 205 sekä laukausvarma. Pentueen isäkin on kolmosissa kisaava agilitykoira joten hyvältä vaikuttaa.

Papu tallusteli taloon sisään rohkeasti häntä pystyssä, kiersi tyytyväisenä kaikki nurkat ja moikkasi empimättä reippaasti isot koirat, superpentu! Lilli oli tietysti heti ensi hetkistä alkaen tyytyväinen uuteen oman kokoiseen leikkikaveriin, Watti&bortsut tyynen hyväksyviä asian suhteen ja Tempo hieman ennakoidusti oli ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että pikkutyyppi on tosi ällöttävä ja sen saisi palauttaa saman tien… Onneksi yöunien jälkeen Tempokin on lieventänyt kantaansa huomattuaan, että tämä kaveri on fiksu tyyppi eikä tee liikaa itseään tykö vanhemmille. Papu näyttää lukevan ikäänsä nähden koiraa varsin hyvin ja toimii kaikkien viiden ison koiran kanssa eri tavoin riippuen koirasta – Lillin kanssa painitaan ja riehutaan, Wattia ihaillaan vähän kunnioittaen, bortsut on vähän tylsiä kun niistä ei ole leikkikavereiksi mutta ihan jees silti ja Tempon antaa olla omissa oloissaan. Näin ollen Tempo on saanut tutustua tyyppiin omaa tahtiaan mikä on sille sopiva juttu!

Jatkossa Papusta on tarkoitus tietysti tulla minulle aksakentille kaveri. Toivotaan, että se on perinyt vanhempiensa luonteet ja vauhdin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta – taistelee hyvin lelusta, on ahne ruualle ja rohkea pikkukaveri :).

Valmistumisen johdosta elämään on tulossa muitakin muutoksia kuin uusi laumanjäsen – meidän on aika sanoa ainakin hetkeksi hyvästit Oululle ja muuttokuorma suuntaa kesän aikana Etelä-Suomeen, tarkemmin ottaen Kanta-Hämeeseen. Simon työt ovat edelleen suurimmaksi osaksi Vantaalla ja minulle löytyi työpaikka Lahdesta. Uusi talo löytyi sopivasti puolivälistä näitä. Talon etsiminen oli varsinainen urakka sinänsä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta siitä lisää toisella kertaa. Tulevana torstaina pitäisi kauppakirjat allekirjoittaa ja sen myötä laittelen varmasti blogiinkin vähän enemmän tietoa meidän tulevista kuvioistamme.

Tunarikaravaanarit

Asuntovaunu vaihtui siis autoon ja ensimmäinen reissukin pohjalla Lappiin. Oli siis jo varsin oppinut olo kun pakattiin auto Etelä-Suomen tourneeta varten kuntoon. Vesisäiliö täyttyi kätevästi kotipihassa puutarhaletkulla, 100 litraa hujahti tuosta vain. Tuolla pärjättäisiin koko reissu etenkin jos osa öistä oltaisiin leirintäalueilla missä pääsee suihkuun. Niinhän sitä voisi kuvitella.

Jyväskylässä lyötiin auto parkkiin ensimmäistä kertaa reissulla ja katsottiin autosta poistuessa, että jännä kun on parkkipaikalla iso lätäkkö vaikka muuten ihan kuiva ilma! No mitäpä siitä. Simo kävi M.A. Nummisen kauan odotetussa konsertissa ja matka jatkui. Lätäkkö auton alla oli kasvanut. Nälkä oli ja ajettiin jonkin matkan päähän pitseriaan. Kotipizzan pihassa katsottiin, että kylläpä auto jättää jännän vesivanan perässään… Vesisäiliö vuotaa!

Niinpä niin. Nämä kokeneet karavaanarit ei olleet tajunneet, että pakkaskelillä vesisäiliön pakkasvahti oli lauennut ja auto valutteli iloisesti kaikki sata litraa juomavettä matkan varrelle. Kantapään kautta nämä asiat täytyy näemmä oppia. No, juomavettä saatiin marketin hyllyltä onneksi sen verran, että selvittiin yö Vaajakosken ABC:n matkaparkissa ennen leirintäaluetta. Ensi kerralla ollaan viisaampia!

Lapin lumoissa

– Watti, mikä on parasta Muonion reissussa?
– No tiettykin se, että saa juosta tunturissa ku hullu ja kaivaa lumikasoja. Älä kysy tyhmiä. 

IMG_1084

Vaikka oma maa on mansikka ja muu maa mustikka ei Lapin reissu ollut hullumpi ollenkaan. Fifi toimi niin kuin pitikin, lämmitti asujat ja viilensi oluet ruuat. Miltei neljän vuosikymmenen ikäiset armeijasukset kantoivat matkalaisia Olostunturin kantohangilla hienosti pitkät lenkit joka päivä.

IMG_1080
IMG_1082

Sää olisi voinut olla ehkä aurinkoisempi, mutta kaikkeapa ei voi saada. Pakkanen pysyi sentään aivan mainioissa lukemissa miinusviiden tietämissä päiväsaikaan. Viimeisenä Lapin yönä mittarin alin heilui -20 asteessa, mutta siitäkin tulikokeesta selvittiin sähkövirralla toimivan lisälämmittimen ja toimivan kaasulämmityksen ansiosta. Varotoimena koirat nukkuivat takit niskassa ja meillä untuvainen tuplatäkki mutta ehkä se oli hätävarjelun liioittelua.

IMG_1028

Sunnuntaina yritettiin käydä Pallaksella laskettelemassa päivä. Ajettiin sinne ja mentiin välinevuokraamoon. Vuokraamo oli pieni huone maan alla. Jonotin aikani varsin kärsivällisesti vuoroa. Ei olisi kannattanut olla kohtelias. Jonossa kiilasi viime minuutilla ohitse nainen joka vei sitten nenäni edestä viimeisen parin sopivan kokoisia laskettelumonoja. Ajettiin siis takaisin Olokselle ja todettiin, että metsäsuksilla on joka tapauksessa kivempi mennä. Illalla saatiin ihan mukiin menevää sapustaa Oloksen Kammarista.
IMG_1031

Ainoa reissun takapakki sattui Trivial Pursuitin parissa. Miespuoliset pelaajat ottivat jyrkän ja armottoman linjan vaikka naisten joukkue oli joviaali ja hyväksyi kaikki vastaukset jos ne edes liippasivat oikeaa. Tämän vääryyden saattelemana miehet veivät vilpillisen voiton ja joutuivat melkein nukkumaan seuraavan yön lattialla. Sinnikkään lepyttelyn ja hartiahieronnan jälkeen Simo pääsi kuitenkin täkin alle yöksi hytisemästä. Vakavassa harkinnassa on Trivial Pursuitin laittaminen pannaan tässä perheessä vastedes. Se on aiheuttanut jo liian monta aviokriisiä.

IMG_0942

Kotiin ei olisi maltettu lähteä millään. Työt kuitenkin kutsuivat ja niinpä tie vei Fifiä Muoniosta ensin Ylläkselle jossa laskettiin päivä (sopivat monot löytyivät heti eikä kukaan kiilannut jonossa ohi, pointsit Ylläkselle) ja Kolarin kautta kotiin viimein aamuyön tunteina.

IMG_1083

– Oltais kotona sitte.
– Joo. Ei millään jaksais kantaa tavaroita nyt yöllä sisään.
– Ei nii.
– Ei millään jaksais raahautua nyt sisään.
– Ei nii.
– Nukutaanko autossa?
– Nukutaan. 

Askel syvemmälle

Maisemat vaihtuvat sivuikkunoissa vilkkaasti. On talvisia lumipenkkoja, jäätynyttä joenuomaa, lumista metsää. Ollaan matkalla Lappiin, Pello taisi juuri vilahtaa ohitse. Vilkaisen takaosastolle ja huomaan konkkaronkan vetävän lonkkaa rauhallisina. Yläpedillä kolme kappaletta, alapedillä kaksi. Kukaan ei panikoi, kukaan ei läähätä. Yksi katselee mietteissään ikkunasta ulos pää käpälien välissä. Kotipihassa aamulla rakennettiin tätä ja tulevia matkoja varten kerrossänkyyn häkit ja nyt ne saavatkin samantien tulikasteensa. Toivottavasti kestävät ja toimivat loma- ja aksareissut.

IMG_0955

Vilkaisen polttoaineen kulutusmittaria. Aika kohtuullisissa lukemissa mennään, kahdeksankympin vauhdissa 10,5 l/100km. Samoihin päästiin vaunun kanssa. Tuttu karavaanarifiilis on päällä heti matkan alussa, hymyilyttää eikä ole kiire minnekään. Välillä pysähdytään ja syödään pitsaa, koirat saavat reunat. Ihaillaan maisemia. Ei ole päämäärää vaan tärkeintä on matkanteko. Ohi sujahtaa autoja eikä haittaa yhtään. Koko perhe mukana ja tie edessä. Jotain on kuitenkin muuttunut, ollaan kuitenkin uuden äärellä ja otettu askel syvemmälle karavaanariuteen. On vaihdettu pois tutusta ja turvallisesta asuntovaunusta useamman vuoden jälkeen. Yhdessä ostettu, molempien ensimmäinen ihana vaunu, Matkaaja Pallas. Hyvin palvellut nämä vuodet. Vaan siirto on tehty ja eteenpäin menty. Ostettu ensimmäinen asuntoauto, Fiat, joka ristittiin pian Fifiksi.

IMG_0829

Mieli on hyvä, kukkaro tyhjä ja vähän jännittää. Vaunu oli niin huoltovapaa ja lompakkoystävällinen. Auton eduksi ratkaisi se, että koiria ei tarvitse siirrellä edestakaisin peräkontista vaunuun ja päinvastoin. Kaupunkien keskustoissa mahdutaan ehkä paremmin parkkiin. Lisäksi haaveena on päästä tekemään pieni Pohjois-Norjan reissu jossain vaiheessa eikä auto+vaunu -yhdistelmällä mutkaisille vuoristoteille ja vuonoihin uskalleta. Vanhempien mökin pihaan ei Lapissa mahdu yhdistelmällä, joten nyt on ensimmäinen kerta kun päästään siellä käymään kylässä.

Kotipihasta kuutisen tuntia välipysähdyksineen, mutta kyllähän etukäteen jo tiedettiin ettei olla maailman hätäisimpiä lähtijöitä ja matkantekijöitä. Se on opittu näiden vaunulla kuljettujen vuosien aikana. Lopulta yhdeltä yöllä Fifin nokka kääntyy kapealle tielle. No nyt, perillä lopultakin! Sitten vain parkkiin ja unta palloon.

IMG_0953

Jonkin ajan kuluttua todetaan, ettei se ihan niin helposti käynytkään. Pihatie on jyrkkä ja jäinen. Fifi ulvoo mutta renkaissa ei ole tarpeeksi pitoa. Otetaan alhaalta vauhtia ja kaahataan pelottavan kapeasta mutkasta tuurilla läpi. Ei siltikään, taas jämähdetään vähän ennen kuin oltaisiin perillä. Mitäs nyt? Meinaa sisu loppua ja tekee mieli heittäytyä hankeen kiukutelemaan. Simo on silti rauhallinen ja tartuttaa stoalaisen asenteensa vaimoonkin. En siis heittäydy hankeen vaan tyydyn päästämään muutaman hyvin valitun voimasanan. Näin hyvin alkoi tämä asuntoautoilu meillä sitten. Onneksi mökin ovi käy juuri luovuttamisen hetkellä ja uninen isäpuoli kävelee Fifin luokse. Ohjeeksi peruuttaen mäki ylös ja kappas vain, sehän toimii! Tottakai – auto on etuveto ja siten painoa tulee enemmän peruuttaessa vetävien renkaiden päälle. Kapeasta mutkasta onnistuneesti, nokkakaan ei ota hankeen vaan Fifi solahtaa kertaheitolla parkkiin sähkötolpan viereen. Olisihan se pitänyt tajuta. No menee ensimmäisen asuntoautomatkan piikkiin. Ensi kerralla ollaan viisaampia.

IMG_0956

Koirille kaapista sapuskat kuppeihin ja iltapisut mökin pihassa. Pissatusten jälkeen ne kiipeävät varsin tottuneen oloisesti takaisin asuntoauton kyytiin ja jonottavat kerrossängyn luona yöpuulle. Ramppia ei ole vielä saatu rakennettua yläsänkyyn eivätkä bordercolliet ymmärrä vielä miten jyrkkiä tikapuita kiivetään. Meetwurstin voimalla melkein onnistuu muttei ihan. Tämä reissu mennään siis koiria nostellen edestakaisin. Eipä aikaakaan, kun sekä ala- että yläsängystä kuuluu tyytyväinen tuhina kaikkien viiden jo nukkuessa. Me ihmiset käännämme kylkeä levottomina auton lipassa. Ihan vähän on olo kuin hotellissa, vieraassa paikassa. Vanhaa Matkaajaa tulee pienesti ikävä, olihan se tuttu ja turvallinen reissukotimme pitkän aikaa. Kohta uni vie kuitenkin voiton. Eiköhän Fifi palvele meitä yhtä reippaasti jatkossa.

IMG_0889

Stumpyt testissä

Armeijan vanhoilla metsäsuksilla on tullut hiihdeltyä nyt pari talvea.  Ne ovat ihan kohtuullisen hyvät siihen hommaan, mutta en ole ollut tyytyväinen siteeseen, joka päästää kantapään lipsumaan pois sukselta jolloin nilkka nuljuu ikävästi.


Sain äidiltäni lainaan testattavaksi Stumpyt, jotka ovat jonkinlaiset metsäsuksen ja lumikengän välimuoto. Ne ovat lyhyemmät ja leveämmät kuin metsäsukset ja niissä on poikittainen raidoitus pohjassa jalan kohdalla antamassa pitoa. Äiti käyttää Stumpyjä lähinnä tunturissa umpihangessa menoon, me kävimme testilenkin metsässä Oulun korkeudella.

 


Lyhyestä virsi kaunis, Stumpyjen plussat ja miinukset:

  • + Todella hyvät ja tukevat siteet (toinen kengän kärjen yli, toinen nilkassa), nopeat laittaa jalkaan, eivät irtoilleet kesken lenkin.
  • + Syvässäkin umpihangessa meno tuntui kohtuullisen helpolta, kantoivat hyvin.
  • + Tiheässä metsässä kääntyivät pituutensa (lyhyytensä) vuoksi helposti.
  • + Loivaa ylämäkeä pystyi hiihtämään suoraan pohjan urien antaman pidon ansiosta.
  • + Kompaktit ja kevyet joten helppo pakata auton takakonttiin.
  • – Ei pitoa sivusuunnassa, hankala epätasaisella alustalla. Jäisellä alustalla lipsuivat todella paljon.
  • – Todella kova meteli (sic!) mennessä yhtään jäisellä hangella tai moottorikelkan uralla johtuen pohjan urista. Kaipasin kuulosuojaimia. Umpihangessa ei tätä ongelmaa ollut.
  • – Suksiin verrattuna hitaampaa meno, ei voi hiihtää varsinaisesti vaan eteneminen oli kävelytahtia.


Stumpyt eivät varsinaisesti osoittautuneet maastosuksien vaihtoehdoksi. Luulisin, että lähinnä ovat vaihtoehto lumikengille. Lumikenkään verrattuna Stumpyilla ei tarvitse joka askeleella nostaa jalkaa maasta vaan sitä voi liu’uttaa lumen pinnalla jolloin homma on todennäköisesti kevyempää.


Syvässä umpihangessa esim. tunturissa ne ovat varmasti hyvät, ainakin tämän testailun perusteella voisin ne sellaiseen käyttöön ostaa. Etelämmässä Suomessa lunta ei kuitenkaan niin paljon ole ja matalassa jäisessä hangessa meno on mielestäni suksilla helpompaa, etenkin jos meno ei ole kovin mutkaista eli ei tarvitse väistellä puita jatkuvasti.
Kokeilun perusteella en taida nyt hankkia Stumpyjä sillä syvissä hangissa meno on sen verran vähäistä. Aion hankkia sen sijaan kunnolliset tukevat siteet suksiini, nyt ne ovat lirut yksittäiset remmit. Mikäli jatkossa karavaanimme suuntaa Lappin/Kainuun ym. maisemiin tiuhempaan harkitaan asiaa uudelleen :).